Synnytyskertomus, jonka uskallat lukea

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2017

Kevät 2016

Mun piti raskauspostausten jälkeen vaihtaa välillä aihetta, mutta koska viimeisin postaus jäisi vähän tyhjän päälle ilman synnytyskertomusta, niin enpäs vaihdakaan ihan vielä.

En kirjoita yksityiskohtaista ja pitkää selostusta monen tunnin puserruksesta, sillä kaikki tietää miten synnytys noin niin kuin suurin piirtein menee.

Meillä siis oli melko tavallinen synnytys ilman komplikaatioita. Käytin luonnollisia kivunlievitystapoja, paitsi viimeisen tunnin roikuin epätoivoisena ilokaasussa.

2 sekuntia oli ihan hauskaa!

Mua pelotti etukäteen enemmän piikit ja lääkkeet, kuin itse synnytys ja sen tuoma kipu, joten siksi halusin luonnollisen synnytyksen. Me suositaan monessa asiassa muutenkin luomua ja luonnollisuutta, joten se tuntui meille sopivalta. Olin etukäteen ottanut paljon selvää ja tutustunut erilaisiin tapoihin, jolla kipua voi hallita ja helpottaa. Toki olin varautunut siihen, että synnytykset ei mene suunnitelmien mukaan, jolloin toimisimme aina tilanteen mukaan.

Viimeisillä raskausviikoille aloimme olemaan malttamattomia synnytyksen suhteen. Mulla ei ollut mitään pelkoja siihen liittyen, vaikka olin kuullut jos jonkinlaisia kokemuksia ja kauhutarinoita.

Odotettiin kumpikin malttamattomana, että päästään näkemään vauva ensimmäistä kertaa.

Mä en tiennyt mitä on supistukset, ennen kuin pari päivää ennen laskettua aikaa illalla alkoi jotain sen tapaista tapahtumaan. Oltiin kotona ja se yö meni valvoessa. Juhan passitin nukkumaan, jotta jaksaa olla mun tukena sitten kun on tosi kyseessä. Soitin synnärille yöllä ja juteltiin hoitajan kanssa mun fiiliksistä, jotka olivat vielä ihan kohtuullisia.

Vasta klo 4 aamuyöstä saatiin lupa lähteä kohti sairaalaa ja sillonkin mulla oli vielä ihan siedettävä olo. Luulin siinä vaiheessa tuntevani kunnon supistuksia.

Sairaalaan kun päästiin, niin eipä mitään ollut vielä tapahtunutkaan. Kätilö enteili vatsan koon mukaan yli neljä kiloista vauvaa ja siinä vaiheessa meinasin perua koko homman ja lähteä takaisin kotiin.

Meidät päästettiin mukavaan tv-huoneeseen odottamaan synnytyksen käynnistymistä ja käveltiin myös sairaalan sateisella ja pimeällä pihalla vauhdittaaksemme sitä.

Vasta klo 7 aikaan aamulla aikaan alkoi tapahtua.

Päästiin synnytyshuoneeseen hengailemaan ja odottelemaan asioiden etenemistä.

Ysin aikaan olin vielä ihan jees, koska kerettiin räpsimään pari tyylikästä selfietä ja soittelin mä siinä systerillekin supistusten välillä.

No filter. No makeup.




 Pikkuhiljaa olo kävi tukalammaksi ja huumori oli vähissä.




Kivunlievitykseen käytin mm. vesiallasta ja TENS-laitetta. TENS-laitteen anturit laitetaan selkään ja kaukosäätimestä voi antaa itselleen sähköiskuja. Eli sellaista jännää tärinää. Ihan toimiva systeemi!

Välillä unohtui vaan nappi pohjaan.


Siinähän se muutama tunti meni pyöriessä kuin päätön kana. Viimeiset kaksi tuntia oli kyllä oikeasti tuskaa ja tulee se hyvin yleinen "en pysty tähän"-fiilis. Kätilöt nauroivat vaan, että "joo joo, niin ne kaikki sanovat".

Roikuin ilokaasussa ja Juha otti sen välillä pois, kun unohdin hengittää. Se kannusti mua vieressä muutenkin kuin mikäkin kuntosaliohjaaja ja kätilöitä taas nauratti. Mutta Juha oli kyllä paras tsemppari ja toi mulle jo pelkästään läsnäolollaan turvallisuuden tunnetta.

Klo 14.29 eli noin 8 tunnin kuluttua.

Ensin olet ihan omassa kuplassa tuskissasi ja sitten yhtäkki kaikki kipu häviää, kun sun syliin nostetaan tämä.

Sitä hetkeä on vaikea kuvailla. Mulla nousee kyynel silmään, kun kirjoitan tätä ja katson tuota kuvaa. Sitä hetkeä ei unohda.

Se on tunteiden vuoristorataa: ihmetystä, onnea, rakkautta, itkua, naurua, hellyyttä, jännitystä, helpotusta ja iloa.

Sitä vaan tuijottaa pientä ihmistä ja ihmettelee ääneen, että onko tuo ollut kokoajan mun vatsassa.
Miten pieni ja ihana se on. Miten mun kropassa on voinut kasvaa jotain tällaista?

Meidän tytär.



Meidät jätettiin hetkeksi kolmistaan ihmettelemään, kunnes siirryimme perhehuoneeseen. Olotila oli olosuhteisiin nähden hyvä ja pirteä. Muutama lähiomainen tuli samana päivänä vierailemaan. Katsottiin Youtubesta vauvanhoito-opetusvideoita (Kyllä, huoneessa oli telkkari ja videot odottamassa) ja minä opettelin imetystä. Se olikin oma hommansa.

Yritettiin levätä ja nukkua.



Pikku prinsessa 

Voitiin kaikin puolin hyvin, mutta ei koettu oloamme sairaalassa mukavaksi, joten kotiuduimme pian. Se oli ihana tunne, kun saatiin lupa lähteä. Kotona saimme kunnolla nukuttua ja rentoutuminen omassa ympäristössä sai mulla maidonkin nousemaan.





Elämäni ihmeellisin vuorokausi!


❤ Anniina 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kirjoititpa kauniisti synnytyksestä. Ja ihana kuulla, että selvisit ilman kovia kipulääkkeitä. Itseä on alkanut jo jännätä selviinkö ilman vahvoja lääkkeitä. Tavoite se olisi... :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! <3 Herkkua ei ollut, mutta hieno kokemus jäi muistoksi :) Sulla on jännittävät ajat meneillään! Paljon tsemppiä tulevaan synnytykseen! :) <3

    VastaaPoista

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM